Syöppö

Ei tästä 'kolme päivää syömättä viikossa' -jutusta tule mitään. Niinä päiviä kun sitten saan syödä, minä kanssa syön. Jatkuvasti. Pari päivää on mennyt silleen, etten ole oikeastaan muuta tehnytkään. Koko ajan pyörii vain ruoka mielessä. Ja suussa ja mahassa. On jatkuvasti huono olo ja ällöttää.

Tänään kävin taas psykiatrisella juttelemassa. Tapaan ensivuonna lääkärin, joka kirjoittaa lähetteen syömishäiriöpoliklinikalle. Sinne on pitkät jonot.. mutta kirjoittavat silti. Jotenkin olisi niin helpottavaa päästä tästä kaikesta eroon. Ettei tarvitsisi ajatella ruokaa koko ajan. On pakko ajatella, koska on pakko laihtua, koska on pakko olla kaunis, koska en kestä ajatusta näistä löllyvistä läskeistä. Muiden elämä tuntuu niin helpolta, miksi minun elämän pitää olla tällaista paskaa?

(ruokaa+minä=ahdistuskohtaus = auts)

Kun saisi edes päänsä järjestykseen.. sitten saisi elämänkin.. Jotain toivoa huomiseen?