Ikävä kaupunkiin

Olo on lihava. Yllätys, yllätys. Ehkäpä minä olen juuri sitä. Päätin kahdesti tänä iltana, etten syö enää mitään ja olen syönyt vaikka mitä. Unohdan sen jotenkin tai työnnän sen sivuun. Se on jotenkin täällä vaikeata kun kaapit pursuaa ruokaa. Sellaisia helposti syötäviä, kuten hedelmiä. Onneksi hedelmiä, eikä esim. karkkeja tms.. Mutta liikaa on noita hedelmiäkin tullut syötyä.

Sitten kun pääsen pois täältä takaisin ihanan kaupungin vilinään niin en kertakaikkiaan osta mitään ruokaa sinne. Se on melkein ainoa tapa olla syömättä näin aluksi. Jätin kaapit aikas tyhjiksi kun lähdin. Ostan sinne vain hedelmiä ja kasviksia. Kouluruokailut sopii unohtaa. On ikävä isoa mukiani ja kuumaa kasvislientä (=5 dl vettä + puolikas kasvisliemikuutio). Herkkua ja vain muutama kalori. En tiedä sitten siitä, onko se kuitenkaan hyvä kun se on niin suolainen.. turvottaa.. kai.. Onko jollain tietoa tästä?

Kävin lenkillä tänään yksin. Äiti on usein mukana ja silloin ei tule edes hiki. Nyt sain mennä niin kovaa kun halusin. Kuuntelin samalla musiikkia, jotkut kappaleet itketti ja vastaantulijat ahdisti, mutta sain taas ajateltua asioita. Eilisiltainen juttelu kaverin kanssa sai ajattelemaan kaikenlaista. En halua ikinä, että hänelle sattuu mitään. Hän on niin tärkeä ja ihana.. Pelkään, että häneen sattuu.. Minun pitäisi pystyä piristämään häntä enemmän. Minun pitäisi olla hänelle enemmän.

Minua jotenkin ahdistaa minun isä.. tai siis hänen syömisensä. En voi sille mitään, mutta olen alkanut tarkkailla sitä. Tänäänkin hää on syönyt yhden leivän, kaksi suklaanpalaa ja vähän kalakeittoa. Miksen minä pysty samaan? Haluaisin. Isä syö aina niin ihanan vähän.. Minä syön aina kaksi kertaa enemmän. Aamulla kaksi leipää, enemmän kalakeittoa, kolme suklaanpalaa ja niitä hedelmiä vielä lisäksi. Miksi minä syön, vaikken saisi. En saa! 

Huomenna taas yritän syödä vähemmän.